"Artes yritti tehdä kukan, joka olisi yhtä kaunis kuin Maron valkoiset ruusut, mutta huomasi saavansa aikaan vain myrkyllisiä kasveja. Hän yritti luoda vuoren, koska ajatteli edes sen onnistuvan, mutta hänen vuorensa syöksi tulta ja kuolonhenkäyksiä, tuhoten kaiken ympäriltään. Ja mitä enemmän Artes loi, sitä enemmän hän epäonnistui. Lopulta hän ei enää yrittänyt luoda mitään kaunista, vaan teki salaa hirmuisia ja muodoltaan vääristyneitä otuksia, jotka lymysivät piilossa valolta."
--Kadorin synty, Alkukertomus
________________________________________
Valtarodut
Ihmiset
Ihmiset ovat valtaväestö Kadorissa ja pitävät useimmissa tapauksissa kiinni vallan kahvasta. Ihmiset haluavat välttämättä uskoa olleensa ensimmäinen rotu, joka astui jalallaan Kadorin maaperälle - aihe, josta haltiat jaksavat vääntää kättä vuosisatojen jälkeenkin heidän kanssaan.
Elinikä on ihmisillä kaikista roduista lyhyin, onnekas saattaa yltää jopa kunnioitettuun 80-vuoden ikään. Ei ole kuitenkaan kuulumatonta, että maagi-ihminen olisi onnistunut kiellettyjen rituaalien kautta pidentämään elinvuosiaan vuosikymmenien ajan.
Historiaa: Ihmiset ovat onnistuneet juurtamaan itsensä syvälle Kadorin kallioon ja Aikojen kuluessa levittäytyneet laajalle muiden rotujen antaessa heille tilaa – milloin sopuisasti, milloin sotien seurauksena. Haltiat ja ihmiset ovat etsineet useasti toisiltaan neuvoa vaikeina aikoina sekä yrittäneet opastaa toinen toistaan.
Haltioiden ja sysihaltioiden välille syntynyt sisällissota Myrskyn Aikaan veti ihmiset mukanaan, toiset ahneudesta, toiset uskollisuudesta. Haltiakuningas Celdor Elonvimman salamurha oli alku sysihatioiden vainoille, joihon ihmisetkin osallistuivat haltioiden opastuksella.
Tämä tuntui kuitenkin olevan vain sytyke ihmisten ahneudelle haalia oman valtansa alle Kadorin muita kolkkia ja sodan nälkä syttyi kuninkaiden veressä. He vaativat vuosien saatossa itselleen enemmän ja haltiat joutuivat astumaan monilta alueilta syrjään pois ihmisten tieltä – milloin vapaasta tahdosta, milloin pakotettuina. Haltiat ovat antaneet ihmisille nimityksen Sotien Rotu, eikä tämä ole kaukana totuudesta. Siinä missä ihmiset ovat rakentaneet itselleen kaupunkeja ja kasvattaneet määräänsä, ovat he sen ohella hävittäneet paljon alkuperäisen Kadorin maaperää ja joutuneet riitoihin omien rodunedustajiensakin kanssa.
Kadorin sotaisasta historiasta huolimatta ihmiset ovat tällä hetkellä hyvissä väleissä muiden valtarotujen kanssa. Nimitys Talven Aika tuleekin juuri siitä, miten ihmiset tuntuvat vaipuneen horrokseen ja Kador on saanut elää melkein sata vuotta ilman sotia.
Ulkonäkö: Ihmisiä on moneksi ja rodun ulkonäön määrittää enemmän asuinalue sekä olosuhteet. Pohjoisen Rajamaan ihmiset ovat rankkojen pakkasten muokkaamia ja vuorien juurella asumisesta (minne aurinko harvoin paistaa) heidän ihonsa on jäänyt kalpeaksi. He pukeutuvat lämpimiin turkiksiin, nahkaan ja kestäviin materiaaleihin, antaen käytännöllisyyden määrätä tyylinsä. Ehkä rujo ulkonäkö on edesauttanut mainetta, jonka mukaan rajamaalaiset ovat vähemmän sivistyneitä kuin muiden kansojen ihmiset.
Vastakohtana Veilenin ihmiset käyttävät värikkäitä asuja, koruja, ehostavat itseään ja maalaavat monimutkaisia koristeita iholleen. He käyvät paljon kauppaa haltioiden kanssa, ja pitävätkin suuressa arvossa heidän käsitöitään. Veilenin kansa on kuten vaatteensakin: laaja kirjo eri syntyperiä ja muut pitävätkin Veilenin asukkaita hieman haltiamaisina.
Meren äärellä asuminen on istuttanut saarimaalaisiin jotain, mitä muiden alueiden kansoista ei löydy. He eivät ole luulojen vastaisesti yksinkertainen kansa, jolle ulkonäöllä ei ole väliä. He arvostavat koreita vaatteita omalla tavallaan, käyttäen hyväksi kaiken mahdollisen materiaalin mitä käsiinsä saavat, mutta eivät myöskään arastele esitellä ihmiskehoa sen oman kauneuden tähden. Luut koristavat niin naisten kuin miesten hiuksia ja klaanit edustavat omaa vertaan tunnuksilla ja symboleilla.
Uskomukset: Haltiat opastivat ihmiset omien uskomustensa ääreen ja siinä missä jumalotuksia ei maailmassa ole, uskotaan Pimeyteen sekä Valoon, jotka ylläpitävät tasapainoa maailmassa. Ihmiset ovat silti sujauttaneet väliin omia uskomuksiaan; heidät oli tarkoitettu Kadorin valtaa pitäväksi roduksi, he olivat täällä ensin ja siinä missä haltiat ovat enemmän Valon kansaa, on ihmisissä täydellinen tasapaino niin valoa kuin pimeyttä. Ihmisten lyhyen eliniän vuoksi he uskovat uudelleen syntymiseen, ja monet haluavatkin pitää mahtavien esi-äitiensä ja -isiensä henget suvussa. Tätä yritetään toteuttaa rituaaleilla ja sanotaan, että edesmenneet haluavatkin pitää huolta omasta verenperinnöstään ja jäädä katsomaan heidän peräänsä uuden suvunjäsenen roolissa.
Uskomuksia kuljetetaan eteenpäin tarinoiden ja käsityön kautta. Historia elääkin ihmisten parissa melkein suullisen tiedon avulla ja lapsena kerrotut tarinat ovatkin yleensä Kadorin alkuun sijoittuvia luomiskertomuksia. Veistokset ja seinäkankaat ovat täynnä kuvituksia alkukertomuksesta. Alussa oli Pimeys ja sitten Valo, mutta myöhempinä aikoina syntyi olentoja, jotka olivat vastuussa kaiken muun luomisessa. Näitä olentoja niin ihmiset kuin haltiat pitävät suuressa arvossa, vaikka he eivät olekaan Pimeyden ja Valon kaltaisia ikuisesti läsnä olevia voimia.
Haltiat
Haltioiden loiston päivät ovat jo takanapäin ja tämä ylhäinen rotu on joutunut antamaan tilaa ihmisille sekä heidän hallitsijoilleen. Siitä huolimatta he jaksavat uskoa päivien saapuvan, jolloin he voivat jälleen astua valta-asemaansa ja asettaa Kadorin alkuperäiseen järjestykseensä. Haltiat pitävät tiukasti kiinni omista uskomuksistaan sekä tavoistaan ja kiistely historiasta heidän kanssaan saattaa johtaa pitkiin riitoihin – he kun uskovat olevansa ainoat, jotka muistavat miten kaikki sai alkunsa ja he luottavat kirjoituksiinsa varmoina niiden todenperäisyydestä. Haltioiden käytös saattaakin tuntua muista roduista varsin omahyväiseltä sekä alentavalta, oman kulttuurinsa nostattamista jalustalle. Toisaalta, haltioiden mielestä heillä on siihen täysi oikeus – onhan heidän kulttuurinsa paljon vanhempi ja rikkaampi kuin ihmisten.
Haltiat eivät elä ikuisesti, vaikka he säilyttävätkin nuoren ulkonäkönsä vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun ovat saavuttaneet vanhan iän. Vanhin haltia oli Eldaran Tähtikuiske, jonka kerrottiin syntyneen Kadorin luomisaikana – kirjoitusten mukaan hän ehti elää 628-vuotiaaksi ennen kuolemaansa. Tällä hetkellä vanhin haltioista on Derianin Hiljaisen Kirjaston pääkirjastonhoitaja Halden Ainainen, 302-vuotta. Keskivertohaltia saattaa elää 200-vuotiaaksi saakka, ellei kuole väkivaltaisesti tai sairauksiin.
Historiaa: Haltioiden kirjoitukset ulottuvat Pimeään Aikaan saakka, jolloin Pimeys ja Valo saivat alkunsa ja Luodut alkoivat rakentaa Kadoria siihen muottiin, mitä se nykyään on. Haltiat ovatkin vuosisatojen ajan yrittäneet pitää nämä kaksi asiaa tasapainossa: valon ja pimeyden. Heidän historiaansa vaikuttaa myös raskaasti usko siihen, että he ovat Kadorin ensimmäinen luotu rotu ja heidän asemansa on johdattaa muita maailman kansoja elämään kuten he.
Haltioiden serkut, sysihaltiat elivät haltioiden kanssa sovussa vuosisatoja ennen Myrskyn Aikaa, jolloin Lebore Sysipalo murhautti ensimmäisen haltiakuninkaan, Celdor Elonvimman, joka oli ehtinyt ylläpitää Kadorin rauhaa pitkään hyvänä hallitsijana. Tämän seurauksena haltiat nousivat ihmiset rinnallaan sysihaltioita vastaan, tuomiten rotuserkkunsa Pimeän pilaamiksi, ja oikeudenmukaisuuden nimissä ajoivat sysihaltiat sukupuuton partaalle. Kumpikaan rotu ei ole antanut toisilleen anteeksi sen ajan tapahtumia ja haavat sekä kaunat elävät yhä.
Myös moni vanha haltiasuku koki tiensä pään tämän sodan seurauksena ja pian vuosisatojen saatossa haltiat joutuivat ihmisten kanssa moniin kiistoihin alueista sekä vallasta. Haltiat astuivat mieluummin syrjään ihmisten tieltä, jotka lisääntyivät nopeammin kuin haltijoita ehti syntyä, eikä aikaakaan, kun ihmiskuninkaat julistivat itsensä valtaroduista mahtavimmaksi.
Tästä huolimatta haltiat ovat nykyään jotakuinkin hyvissä väleissä ihmisten kanssa ja molemmat osapuolet etsivät neuvoa toisiltaan vaikeina aikoina.
Ulkonäkö: Haltiat ovat ylväs ja suippokorvainen kansa, joka omien sanojensa mukaan on syntynyt Valon luomina. Tämä tuntuu loistavan heidän ulkonäössään, varsinkin haltianuorten ensimmäisten vuosikymmenien aikana. Haltioiden ikääntyminen näkyy hiusten muuttuessa hopeanharmaiksi, mutta muuten heidän ikänsä voi pikemminkin aistia kuin silmin todeta. Haltiat jäävätkin yleensä hyvin vanhentuneiksi, noin 40-vuotiaan näköisiksi.
Haltiat arvostavat kaikkea kaunista ja taidokkaasti tehtyä. He ovat taitavia seppiä, niin korujen kuin haarniskojen sekä aseiden parissa. Heidän kankaansa ovat yksinkertaisia, mutta arvostettuja ja haltiat näkevät paljon vaivaa vaatteisiinsa.
Uskomukset: Valon ja Pimeyden tasapaino on haltioiden uskomusten perusta, ja heidät luotiin pitämään tätä tasapainoa yllä. He olivat omasta mielestään ensimmäinen rotu, joka käveli Kadorissa ja haltiat näkevät itsensä Valon suosikkeina. Sille on varmasti syynsä miksi he elävät pidempään kuin muut rodut ja haltiat ajattelevatkin, että heidän roolinsa on opastaa niin ihmisiä kuin muitakin samoihin uskomuksiin.
Pimeyttä haltiat kunnioittavat suuresti, mutta eivät juhlista sitä samoin kuin Valoa. Pimeys edustaa kuolemaa, tuhoa ja itsekkäitä ajatuksia. Sitä ei kuitenkaan sivuuteta, sillä tasapainon ylläpitämiseksi on niin Valon kuin Pimeyden saatava oma paikkansa Kadorissa. Suurin osa haltioista silti nojaa enemmän Valon puoleen.
Uudelleen syntymiseen ei uskota. Haltiat hyväksyvät lähtönsä ja uskovat Valon huolehtivan heistä kuoleman jälkeen. He eivät suuremmin murehdi kuolemaa, vaikka ennenaikainen menehtyminen on ajatuksena yhtä pelottava kuin ihmistenkin mielestä.
Örkit
Jos joku ei välitä siitä kuka hallitsee ja missä ja miten, niin örkit. Heitä ei voisi tippaakaan kiinnostaa kuka ihmiskuningas onnistui viemään tämän alueen tai kuka haltia johdatti urotekoja etelässä. He ovat taistelunjanoisia sekä sivistymättömäksi, syrjäytyneeksi kansaksi leimattu rotu.
Örkit ovatkin ainoa valtarotu, jolla ei ole omaa valtakuntaa, vaan he elävät pienissä klaaneissa eri puolilla Kadoria. He eivät paljoa vaivaudu kyselemään lupia siitä, minne saavat asuinpaikkansa rakentaa. Ihmiset ja haltiat eivät herkästi puutu heidän toimiinsa ja luottamus örkkeihin on aina ollut hataralla pohjalla. Rodun barbaariset tavat ja omat oudot uskomukset ovatkin olleet vuosisatoja mehukas pohja kauhutarinoille murhanhimoisista örkeistä sekä kaapatuista veriuhreista sarvipäisille hengille.
Örkkien klaanit eivät ole erillisiä yhteisöjä, vaan heidänkin joukossaan on yksi ylitse muiden. Komentaja on örkeistä korkea-arvoisin ja hän on ansainnut paikkansa taitojensa sekä kykyjensä ansiosta, ei siksi, että olisi kunniakasta sukua tai koska hän olisi edellisen komentajan perillinen. Hän laatii säännöt ja matkustaa klaanien välillä ympäri vuoden pitäen silmällä ongelmia tai niiden aiheuttajia.
Joskus harvoin örkkikomentaja luotettuineen saattaa vaivautua ihmisten sekä haltioiden kokoontumisiin, jos kyse on suurimmista asioista. Ilolla he eivät sitä kuitenkaan tee ja saavatkin usein aikaan huutoa vain pelkällä läsnäolollaan. Örkit eivät ole diplomatiastaan tunnettuja ja kokoontumisten aikana on tullut varsin selväksi kuinka vähässä arvossa he pitävät niin haltioita kuin ihmisiäkin.
Pelkästä jääräpäisyydestä örkit ovat vaatineet itselleen paikan valtarotujen rinnalla, eikä tätä pyyntöä ole voitu sivuuttaa. Kertoman mukaan keisari Johan Vinsen myöntyi tähän örkkikomentaja Karron kirves kaulallaan ja asia oli sillä hyvin nopeasti ratkaistu. Haltiat pyörittelevät päätään yhä, kun joku ottaa tarinan esille, eivätkä halua keskustella koko tapahtumasta sen enempää.
Historiaa: Historian kertomukset ovat onnistuneet sivuuttamaan örkit ja heidän roolinsa monessakin tapahtumassa vuosisatojen aikana. Ehkä tunnetuimpia tapauksia on ollut haltioiden sekä örkkien yhteenotot Piirin Aikaan, jolloin haltiat yrittivät tukahduttaa örkkien oman kulttuurin, joka oli suuressa ristiriidassa haltioiden tasapainoisten uskomusten kanssa.
Tätä vainoa ei kestänyt kauaa, örkkien vaikeasti löydettävyyden sekä raivokkaan vastustuksen vuoksi. Koska örkit eivät tuntuneet haluavan levitellä tapojaan muiden rotujen kanssa, antoivat haltiat lopulta periksi ja tuntuivat sen jälkeen jättävän örkit mahdollisimman vähälle huomiolle Kadoria koskevissa asioissa.
Ulkonäkö: Örkkien ihonväri vaihtelee vaaleanharmaasta aina tummanvihreään ja usein he koristavat itseään runsailla ihomaaleilla. Hiukset saattavat olla mitä tahansa väriä: musta, vaalea, ruskea tai punertava. Heidän suutaan koristavat terävät torahampaat, toisilla näkyvämmin ja toisilla huomaamattomammin. Örkkien korvat ovat haltioiden tapaan myös suipot ja niihin on usein lävistetty luu-, kivi-, puu- tai metallikoruja. Örkit ovat ulkonäöllisesti villejä sekä uhkaavia, ja heidän kauneuskäsityksensä tuntuvat eroavan muista roduista radikaalisti.
Uskomukset: Muiden rotujen mielestä örkkien uskomukset ja luomistarinat ovat parhaimmillaan naurettavia, pahimmillaan mieltä järkyttäviä ja useimmiten vielä loukkaaviakin. Örkit puolestaan pitävät niitä erityisen järkevinä selityksinä maailman ja eri kansojen synnylle.
Örkkien oma luomistarina on kulkeutunut sukupolvelta toiselle suullisena kertomuksena, joka on kokenut pieniä vaihteluita eri heimojen keskuudessa. Pääpiirteissään se kuitenkin kuuluu näin; Muinaisina aikoina metsiä ja laaksoja suojeli suuri henkiolento, joka voimissaan oli voittamaton ja vihassaan pysäyttämätön. Tuo suurhenki piti eläimet ja luonnon järjestyksessä, sekä rankaisi niitä olentoja, jotka tasapainoa häiritsivät. Yhtenä iltana suurhenki aisti ulkopuolisten lähestyvän rajojaan. Aisteille näkymättömissä se lähestyi noita uskaliaita kuolevaisia, jotka tohtivat asettua näin lähelle metsää. Ja siellä suurhenki kohtasi näyn, joka säväytti sitä sisintään myöten.
Nuo uskaliaat olivat haltioita ja heidän joukossaan oli neito, jonka veroista suurhenki ei ollut koskaan kohdannut. Suuri kaipuu ja halu syttyivät sen sisällä. Silloin se vannoi valan Pimeyden ja Valon nimeen, että joskus ottaisi tuon ihanan olennon.
Suurhenki vetäytyi metsän siimeksiin ja sitä vastaan kävi valtavan kokoinen karju, jota vanhuus jo koetteli, mutta joka oli elämässään surmannut kaikki vastustajansa. Suurhenki asetti sille haasteensa ja kaksikko aloitti kamppailun, joka päättyi viimein karjun kuolinhuutoon. Tyytyväisenä suurhenki puki ylleen karjun nahan, jolla sai loihdittua itselleen fyysisen muodon komeasta haltiamiehestä.
Monta kuunkiertoa hän kosiskeli neitokaista, joka kuitenkin torjui tämän joka kerta. Neidon vastarinta kuitenkin rakoili ja viimein hän antautui salassa tuolle muukalaiselle. Saavutettuaan halunsa suurhenki hylkäsi karjun nahan ja palasi metsänsä siimeksiin. Se kuitenkin tuli myöhemmin todistamaan jälkeläisensä syntymää. Ja millainen jälkeläinen se olikaan! Suipot korvat, tumma iho, vankka ruumis ja torahampaat kuin metsän karjulla. Suurhenki oli tyytyväinen, mutta haltiat eivät olleet. Peloissaan ja typeryyttään he olivat iskeä lapsen kuoliaaksi ja nostattivat teollaan suurhengen vihan ylleen. Harva haltia pääsi pakoon verilöylystä, jonka itse metsä heille soi. Lapsi kuitenkin säästyi ja suurhenki antoi sen pedoille kasvatettavaksi.
Kukaan ei ole viitsinyt tarkentaa mikä haltia kyseessä oli. Örkit kuitenkin edelleen tervehtivät kunnioittavasti jokaista haltianaista rotunsa kantaäitinä, joka suurimmalle osalle haltioista on kauhein mahdollinen loukkaus.
______________________________________________
Muut rodut
Sysihaltiat
Rotu, joka on joutunut erilleen haltiasukulaisistaan, eikä heitä katsota suopeasti haltioiden keskuudessa. He ovat saaneet tämän myötä huonon maineen myös muiden rotujen silmissä, joka on lopulta ajanut tämän harvalukuisen ja yhä pienenevän ryhmän historiassa monesti ahtaalle. Sysihaltioille jäävät usein vain surkeimmat työt, heitä syrjitään, eikä monesti muuta vaihtoehtoa ole kuin elättää itsensä varkain ja petoksin.
Sysihaltiat ovat yhtä pitkäikäisiä kuin muutkin haltiat, mutta heidän kohtalonaan on kuolla usein jo hyvin nuorena – onnettomuuden, väkivallan tai sairauden vuoksi. Heidät on ajettu ahtaalle historian saatossa ja sysihaltioiden harvalukuinen määrä pienenee vuosi vuodelta yhä nopeampaan tahtiin. Ympäri maata on sysihaltioiden syrjäisiä kyliä, jonne he eivät hyväksy ulkopuolisia ja pitäytyvät visusti omissa oloissaan. Suurissa kaupungeissa elävien sysihaltioiden kurjat olot ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus ja vain harva ikinä saavuttaa korkean aseman tai pääsee kunniallisen työn pariin. Heillä ole poliittista valtaa, kuten ylemmillä roduilla. Sysihaltioiden kokiessa vääryyttä katseet käännetään, eikä oikeutta riitä heille saakka.
Historiaa: Haltioiden vanhat kirjoitukset eivät kerro mitään sysihaltioiden synnystä tai siitä miten he ikinä tulivatkaan maailmaan. Heidän historiansa on tahriutunut menneiden aikojen kuuluisimman ja vihatuimman sysihaltia Lebore Sysipalon teoista.
Leboren kerrotaan olleen ylhäinen sysihaltia, joka rakastui oman aikansa haltiakuninkaan Celdor Elonvimma puolisoon. Mustasukkaisuudessaan hän käänsi selkänsä hallitsijalle ja levitti hänestä valheita niin kuningattarelle kuin muille ylhäisille. Nämä teot kärjistyivät ajan myötä kuninkaan salamurhaan sekä veriseen haltiarotujen sisällissotaan.
Sysipalon rinnalla seisseet sysihaltiat tuomittiin perheineen teloitettavaksi. Siihen aikaan moni sysihaltia oli noussut puolustamaan rotuveljeään, mutta heidän määränsä eivät olleet sodan jälkeen tarpeeksi suuret vastustamaan tuomioita. Haltiat vaativat kostoa, ihmiset sokeasti seurasivat viisaiden haltijoiden neuvoa, eivätkä örkit halunneet ottaa osaa koko asiaan.
Sysihaltioiden vainot kestivät vuosikymmeniä sisällissodan jälkeen ja monet kunniakkaat sekä vanhat sysihaltiasuvut sammuivat lopullisesti. Monen viattoman sysihaltian verta vuodatettiin ja näistä kuolemista syntynyt katkeruus ei ole ikinä sammunut, vaan se kytee yhä voimakkaana nuorienkin sysihaltioiden sisällä.
Ulkonäkö: Sysihaltiat ovat paljolti haltiaserkkunsa kaltaisia. Suippokorvaisia ja pitkäikäisiä, mutta heidän olemuksestaan ei heijastu samaa ylväyttä. Rotuna heidät erottaa haltioista heidän harmaasta ihonväristään.
Uskomukset: Sysihaltiat eivät pidä arvossa serkkujensa mahtavia historiankirjoituksia tai tapoja, eivätkä he ole omaksuneet itselleen ihmisten taikka örkkien uskomuksia. Heidän elämänsä ei anna paljoa arvoa menneisyydelle, joka on heidän kohdallaan varsin katkera, tai kaiken merkitykselle, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. He uskovat itseensä sekä yksilön tärkeyteen.
Sysihaltioiden keskuudessa kuitenkin kiertävät hiljaa tarinat siitä, miten he ennen olivat yhtä loistokkaita kuin serkkunsa haltiat. On väitteitä, että Pimeys ja Valo rakastivat heitä aivan yhtä suuresti, eivätkä todella nimenneet heitä sysihaltijoiksi – se on vain tahraava nimitys muilta haltioilta Lebore Sysipalon mukaan. ”Yönhaltiat”, jotkut sanovat hiljaa ja murheellisesti. ”Olimme yön haltijoita.”
Puoliveriset
Jokainen rotu pystyy lisäntymään keskenään, vaikka yleistä se ei olekaan. Haltiat nyrpistävät nenäänsä näille puoliverisille roturisteytyksille, uskoen että jokainen rotu luotiin tietyin perustein, eikä ollut heidän asiansa sekoittaa eri luomistöitä keskenään. Haltiat harvoin hyväksyvät puoliverisiä joukkoihinsa ja lähettävät nämä "vahingot" ihmisten luo töihin tai Itävartiostoon.
Ihmiset ottavat puoliksi haltiat ja puoliksi ihmiset paremmin vastaan kuin haltiat, mutta örkkien tai sysihaltioiden kanssa sekoittuneet eivät saa juurikaan tasavertoisempaa kohtelua kuin puoliveriset haltioiden keskuudessa. Joillakin alueilla puoliveriset voivat kovalla työllä ansaita itselleen hyvän elämän sekä kunnioitusta, mutta ensiarvoisesti he ovat alempaa rotuluokkaa. Puoliveriset löytävät hyvin usein paikkansa armeijan joukoista, jossa verenperinnöllä ei ole niin suurta merkitystä.
Örkit ovat ehkä roduista suvaitsevaisimpia puoliverisyyden suhteen. Koska örkit omien uskomustensa mukaan saivat alkunsa kahden veren risteytyksestä, he pitävät puoliveriset itsellään, kasvattaen heidät aivan kuten kenet tahansa muun rotunsa edustajan. Heille opetetaan örkkien tavat ja uskomukset, ja puoliverisillä on samat oikeudet kuin muillakin yhteisön jäsenillä.
Ulkonäkö: Puoliveristen ulkonäkö vaihtelee rajusti riippuen vanhempien roduista. Ihmisten ja haltioiden sekoitukset ovat useimmin hitaammin ikääntyviä, teräväkorvaisia ihmisiä. Sysihaltioiden puoliverijälkeläisten huomattavin piirre saattaa olla harmahtava iho sekä mahdolliset hennosti suipot korvat. Puoliörkit, oli heidän toinen vanhempansa mitä rotua tahansa, saattavat jäädä täysiverisiä tovereitaan pienempikokoisiksi, mutta omaavat örkeille tavanomaiset torahampaat.
Rappeutuneet
Rappeutuneet ovat salamyhkäinen rotu, joista liikkuu paljon tarinoita sekä harhaluuloja. Milloin rappeutuneet nappaavat lapsia omikseen, milloin syövät heitä tai hukuttavat suonsilmään. Milloin he nostattavat pahaenteisiä usvapilviä tai varastavat karjaa. Matkaajat saattavat tuoda mukanaan tarinoita oudoista äänistä sekä pahaenteisistä silmistä, jotka seurasivat heitä vanhoilla metsäpoluilla.
Rappeutuneet oleskelevat vanhoissa metsissä sekä vuoristoissa ja vesistöissä. Heidän sanotaan asuvan maanalaisissa valtakunnissa, joihin varomaton saattaa tipahtaa pääsemättä enää ikinä takaisin maanpinnalle. Jotkut väittävät heidän olevan kuolleista nousseita, joiden henki ei ole päässyt lepoon.
Haltiat näkevät rappeutuneet valosta eksyneinä otuksina, kun taas Itävartiasto on sitä mieltä, että ne ovat pieni paha Kadorin ulkopuolella hallitsevaan pimeyteen verrattuna. Ei ole ennenkuulumatonta, että muiden rotujen edustajat ovat saattaneet polttaa alueita rappeutuneiden pelossa. Rappeutuneet eivät herätä kenessäkään lämpimiä ajatuksia tai mielikuvia ja heitä käytetään paljon tekosyynä pahoille sattumuksille. Onkin ehkä hivenen outoa, että heidät tiedostetaan varsinaisena rotuna kuin pelkkänä iltasatuna, mutta ihmisten usko rappeutuneisiin on niin vahva, että se yksistään tekee heidät todeksi.
Ulkonäkö: Tarinat ovat maalannneet heistä synkkiä ja pelottavia, melkein tyhjiä olentoja. Milloin he ovat eläimellisiä petoja kuunvalossa tai ihmismäisiä olentoja, joiden piirteissä korostetaan teräviä hampaita, kiiluvia silmiä ja kalvakkaa ihoa.
________________________________________________
Kadorin ulkopuoliset olennot
Pimeys. Ulkopuoli. Unohdetut maat.
Harva tietää mitä Kadorin ulkopuolella on ja tähän osaa vastata usein ainoastaan Itävartioston sotilas, joka on nähnyt idän rajojen tuolle puolen. He ovatkin taistelleet olentoja vastaan, joka tavallisen kansan elämää koskettaa vain kertomusten sekä iltasatujen kautta.
Kadorin Alkukertomuksen mukaan pimeydessä tehtiin olentoja, jotka vastoin tarkoituksia olivat vääristyneitä ja painajaismaisia katsella, ja niiden verenhimo sekä raivo kumpusi Luojansa tunteista. Niitä ajoi hulluus sekä viha kaikkea hyvää kohtaan. He raahasivat pakolla ihmisiä, haltioita sekä muita olentoja pimeyteen, jossa vuosien saatossa heistä tuli hirviöiden kaltaisia – hulluudesta sekä kiduttamisesta muuttuneita, jotka janosivat kostoa ja verta.